keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Mitä tänään salataan?

Poliitikot ovat aina pitäneet selvänä, että kun on kyse tärkeistä ratkaisuista heillä on oikeus ja suorastaan velvollisuus hoitaa asiat omin päin kansalta mitään kyselemättä. He katsovat saaneensa vaaleissa avoimen asianajovaltakirjan”.

Alla otteita kansainvälisen politiikan professorin jatkosodan syttymistä koskevasta kirjoituksesta: ”Suomen hallitus haki suojaa”, ”Salaiset tunnustelut”, ”Valmistelut perustuivat ylimmän sotilaallisen ja poliittisen johdon välipuheisiin, joten virallisesti koko asiaa ei ollut olemassa”, ”Sovittu liittosuhde oli pakko salata sisä- ja ulkopoliittisista syistä”, ”Valmistelua ei tietenkään kannattanut poliittisista ja sotilaallisista syistä paljastaa”, ”Pimentoon jäi myös Suomen eduskunta”, ””, ”Suomi pääsi suursotaan mukaan.”

Lienee selviö, ettei Eduskunta nykyisinkään tiedä mistä Vanhanen, Katainen, Stubb ja Häkämies, kaikessa hiljaisuudessa, ulkomailla neuvottelevat. Sitten yhtäkkiä pannaan Eduskunta taas tapahtuneiden tosiasioiden eteen.

Yrjö Saraste

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Sota ei ole vain autolla ajelua

Kansanedustaja Tommy Taberman on lehdistön kautta vedonnut puolustusministeriimme toivoen, että Afganistanissa oleville joukoillemme hankittaisiin uutta ”maailman turvallisinta panssaroitua kuljetuskalustoa.”

Tarkoittaako kirjoituksen otsikko ”Poikamme sisulla, ei sinkkiarkulla kotiin” sitä, että miehet haluttaisiin nyt tuoda autolla kotiin ?

Taberman kirjoittaa myös miten ”Mielestäni joukkojen lisäämistä on ehdottomasti jarrutettava, kunnes suomalaisille sotilaille saadaan turvallinen kuljetuskalusto."

Kansanedustaja on kiinnostunut vain joukkojen kuljettamisesta ottamatta lainkaan huomioon, että kyllä miehet joutuvat joskus astumaan autoista uloskin. Sotaa ei käydä vain ajelemalla panssaroidulla autolla tukikohdasta toiseen.

Yrjö Saraste
Sotainvalidi

>>>>>

Kirjoitus perustuu seuraavaan useissa lehdissä julkaistuun kirjoitukseen.

Poikamme sisulla, ei sinkkiarkulla kotiin

Afganistanista tuli jo kauan pelättyjä uutisia: myös suomalaisia sotilaita on haavoittunut taleban-sissien hyökkäyksessä. Taleban-liikkeen aktivoituminen on herättänyt keskustelua joukkojen lisäämisestä.

Mielestäni joukkojen lisäämistä on ehdottomasti jarrutettava, kunnes suomalaisille sotilaille saadaan turvallinen kuljetuskalusto. Suomalainen Sisu Auto on kehittänyt yhdessä puolustusvoimien kanssa maailman turvallisimman panssaroidun kuljetuskaluston.

Jos haavoittuneita suomalaisia sotilaita olisi kuljettanut tämä teknologiayhteistyön aikaansaama auto, olisi vältytty haavoittumisilta. Ja myös vielä suuremmalta uhalta.

Sisu Auton ja puolustusvoimien kehittämä panssaroitu kuljetuskalusto kestää huomattavasti järeämpienkin maantienvarsipommien iskut, ja estää haavoittumiset - ja vielä väkevämmätkin turmat.

Vetoan puolustusministeri Jyri Häkämieheen, että mahdollisimman nopeasti lähetetään Sisun turvalliset autot suomalaisten sotilaiden kuljetuksiin Afganistanissa. Samalla tehdään Sisu Autolta lisätilaukset autoista, joita Suomi välittää myös muiden maiden Afganistanin joukoille.

Sotilaille saadaan näin kaivattua turvallisuutta, ja suomalaisille metallimiehille työtä.

Tommy Tabermann
kansanedustaja (sd.)

Jos haavoittuneita suomalaisia sotilaita olisi kuljettanut tämä teknologiayhteistyön aikaansaama auto, olisi vältytty haavoittumisilta.