torstai 5. marraskuuta 2009

Sota ei ole videopeliä...

Sodassa tarvitaan edelleen miehiä.

Puolustusministeri Jyri Häkämies on asettanut selvitysryhmän suunnittelemaan yleisen asevelvollisuuden tulevaisuutta. Tehtävänannon mukaan ryhmä selvittää asevelvollisuuden "toimivuuden turvaamista ja järjestelmän yhteiskunnallisia vaikutuksia".

Tätä brändi- ja it-guru painotteista ryhmää johtavat lähimmä Risto Siilasmaa, Marko Ahtisaari ja Pekka Ala-pietilä. Lisäksi ryhmään on kutsuttu lakiasiainjohtaja Kirsi Komi, Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner, asianajaja Outi Siimes ja tutkija Anni Ojajärvi ja

Nelosen Kuka, mitä häh? -ohjelman kasvona tunnetuksi tullut Marko Parkkinen. Selvitysryhmän pysyvä asiantuntija on kenraalimajuri Arto Räty.

Elokuun lopulla Häkämies sanoi Aamulehden haastattelussa, että "Työryhmä valmistelee sellaisen aineiston, josta voidaan keskustella vaaleissa ja varsinkin hallitusneuvotteluissa". Tarkoittaakohan ”sellaisen aineiston” sitä, että tulos on jo tiedossa ?

”Videopelimiehet” intoilevat nyt miten aseteknologian kehittymisen vuoksi olisi muka mahdollista pienentää perinteisiä puolustusvoimia. Pojat ovat innolla lukeneet miten amerikkalainen perheenisä tuhansien kilometrien päässä Nevadasta käsin tappaa kauko-ohjattavilla miehittämättömillä lennokeilla terroristeja Afganistanissa ja Pakistanissa.

Tietysti on totta, että Afganistan pommitettiin raunioksi ja virallinen vastarinta murskattiin noin 5000:lla miehellä, muttei maata ole saatu haltuun edes 100`000 miehellä. Kyllä maa saadaan lamautettua, jopa muutamassa tunnissa tuhoamalla pitkänmatkanohjuksilla sähkövoimalaitokset, öljyjalostamot, suurimmat lentokentät ja satamat. Nykyaikainen yhteiskunta lamautuu välittömästi jo yksistään sähkön saannin keskeytyessä.

Vaihtoehtoja ei ole vaan asevelvollisuus on säilytettävä sillä muiden apuun on turha luottaa. Suuren reservin lisäksi on vanhemmatkin ikäluokat pidettävä vetreinä. Lisäksi mielestäni mikäli todella pyrittäisiin vakavasti keskustelemaan maanpuolustukseen liittyvistä asioista tulisi osanottajien lista alkaa esimerkiksi kenraali Gustav Hägglundista ja pikakiväärimies Mauno Koivistosta.

Yrjö Saraste
Sotaveteraani

>>>>>>

Nykyaikainen sota.

(Lainauksen lähde katpsi erehdyksessä )

Sodasta tuli videopeliä
Amerikkalaissotilaat ohjaavat kotimaassaan toisella puolella maapalloa tappavia lentokoneita.

Kaksi miestä etenee parkkipaikalla, joka sijaitsee jossain päin Pakistania tai Afganistania. He eivät tiedä uhasta, joka kurkkii pilven takaa. Sotilas seuraa heidän liikkeitään kuvaruudulta yli kymmenentuhannen kilometrin päässä ja painaa ohjaussauvan nappia. Kuvaruudulla näkyy kirkas välähdys ja miehet ovat poissa. Sotiminen on turvallista kauko-ohjatuilla lentokoneilla, joiden sisälle ei tarvita pilottia. Raskaasti aseistettuja, miehittämättömiä Predator- ja Reaper-koneita ohjataan muun muassa Yhdysvaltain Nevadan osavaltiossa sijaitsevasta sotilastukikohdasta. Yhdysvallat on surmannut kauko-ohjattavilla koneilla talibanien tukialueella Luoteis-Pakistanissa reilun vuoden aikana noin 600 ihmistä. Iskuissa on kuollut myös lukuisia siviileitä.

Suuri muutos sodankäynnissä

- Sotaan lähteminen on merkinnyt samaa 5 000 vuoden ajan. Se on tarkoittanut sitä, ettei rintamalta välttämättä palaa koskaan ja ettei näe ehkä enää ikinä perhettään. Kauko-ohjattavaa konetta käyttävä sotilas ampuu ohjuksia ja tappaa vihollisia. Päivän päätteeksi sotilas ajaa kotiin ja kyselee päivällispöydässä lapsilta kotiläksyistä, uudenaikaista sotateknologiaa tutkinut Peter Singer sanoi PBS:n Frontline-ohjelmassa. - Kun palaan kotiin, en yleensä kerro perheelle sen tarkemmin, millaista tehtävää lensin sinä päivänä, sanoi Frontlinessa Dan-nimellä esiintyvä kapteeni, joka ohjaa Nevadassa Predator-koneita.

Taliban hyödyntää propagandassa

Vaikka suhteellisen halpojen ja hyvin tehokkaiden miehittämättömien koneiden käytössä on ylitsepääsemättömiä etuja, on niistä haittaakin: Pakistanin siviiliväestö vihaa toistuvia ilmaiskuja, joita tehdään, vaikkei Yhdysvaltain maavoimia ole mailla halmeilla. Talibanit käyttävät tehokkaasti hyväkseen propagandassaan Yhdysvaltain tekemiä ilmaiskuja, etenkin jos ne aiheuttavat siviiliuhreja. - Tavoitellessamme taktista voittoa voimme kärsiä strategisen tappion tulittamalla vahingossa siviileitä, Yhdysvaltain Afganistanin-joukkojen komentaja kenraali Stanley McChrystal sanoi Fox News -uutiskanavan mukaan. ---

Kauko-ohjattavia käytetty ehkä laittomasti

YK:n korkea edustaja esitti tällä viikolla huolensa Yhdysvaltain tavasta käyttää miehittämättömiä lentokoneita Pakistanissa ja Afganistanissa. - Mielestäni on mahdollista, että kauko-ohjattavia koneita on käytetty tavalla, joka rikkoo kansainvälistä humanitaarista oikeutta ja kansainvälistä ihmisoikeuslakia, YK:n ihmisoikeustutkija Philip Alston sanoi tiistaina lehdistötilaisuudessa. Alston syytti Yhdysvaltoja siitä, että se salailee Predatorien ja Reapereiden käyttöä ja ettei se paljasta avoimesti, millä tavoin ja milloin koneita käytetään. - Haluan tietää, millaisin juridisin perustein Yhdysvallat toimii tässä asiassa, kuka johtaa toimintaa ja millaisilla varotoimilla koetetaan välttää rikkomasta kansainvälistä humanitaarista oikeutta, Alston sanoi. Alston jätti tiistaina aiheesta raportin YK:n yleiskokoukselle.

2 kommenttia:

  1. Suomen puolustushallinnon "sotabrändi"

    Tuossa sotaveteraani Sarasteen esille nostamassa kokoonpanossa kiinnittää huomion Nokian edustuksen vahvuus ., eli ilmeisesti CIA liittyy taustoihin.

    Maailman sotien jälkeisessä euroopparemontissa Neuvosroliitto ja USA valvoivat satelliittivatioitaan. Nyt remontin jatkueesa Yhdysvaltojen (NATO) aktiivisuus IT-sodankäynnnissä tehostuu .. Tässsä juoksunarussa on Suomen puolustushalinto tiukasti kytkettynä.

    Näin minä tuon brändi-puuhastelun ymmärrän.

    VastaaPoista
  2. Vaatikaamme glasnostia, eli avoimmutta ja perestroikaa, eli uudistumista kaatakaamme omat Berliinin muurimme

    Olemme kansakuntana DDR:n tiellä… Taloutemme on kuralla, maa konkurssissa.

    EU:n moittii Vanhasen/Kataisen vero-ohjelmaa.

    Ei ihme kun johdossa on DDR:n iki-ihailija Tarja Halonen.

    Nomenklatuuran, eli etuoikeutettujen edustaja Koneen tirehtööri ”huippuylioposton” hallituksen puheenjohtaja Matti Alahuhta vaatii palkkojen alentamista - mutta itse tienaa miljoonia.

    Tähän saumaan sopii kuin naula päähän, että IT-sodassa omat kansalaiset (niin kuin DDR:ssä) pidetään kontrollissa ja tiukassa valvonnassa. Kansallisen turvallisuutemme paineet ja uhkat ovat Suomen sisäisiä. Ko. IT_sotabrändiryhmän kokoonpano ja toimeksianto ovat merkki jos mikä.

    VastaaPoista