Haluammeko "järkevämmän" yhteiskunnan?

Ulla Puolanne kirjoitti (ESS 01.09.09) otsikolla ”Kuolema on luonnollinen asia” muun muassa:
”Ilman pitkälle kehittynyttä lääketiedettä meidän keski-ikämme länsimaissa olisi huomattavasti luonnonmukaisempi eli lyhyempi ja yhteiskunta olisi rakenteeltaan huomattavasti tarkoituksenmukaisempi eli järkevämpi.”
Hän jatkaa kuitenkin seuraavasti ”En minäkään hampaat irvessä kierrä Pikku-Vesijärveä sauvalenkillä pitkittääkseni elämääni, vaan pitääkseni yllä liikuntakykyä niin kauan kuin henki pihisee.”
Herää kysymys onko tehokkaan ja ”järkevän yhteiskunnan” kannalta tarpeellista, että Ulla Puolanne joka itsekin myöntää miten ”Aivot tosin alkavat jo pehmetä” jatkaa sauvakävelyä ”niin kauan kuin henki pihisee.”

Yrjö Saraste

* * *

Tästä oli kyse:

ETELÄ-SUOMEN SANOMAT 01.09.09

Kuolema on luonnollinen asia

Lääkäreiden eettisiin periaatteisiin kuuluu elämän ylläpitäminen. Mutta pitäisikö lääkärikunnan järjestää vähintään maanlaajuinen kongressi, jossa keskusteltaisiin myös, mitä järkeä tässä on, jos ei laadita ja noudateta minkäänlaisia priorisoivia soveltamisohjeita. Ilman pitkälle kehittynyttä lääketiedettä meidän keski-ikämme länsimaissa olisi huomattavasti luonnonmukaisempi eli lyhyempi ja yhteiskunta olisi rakenteeltaan huomattavasti tarkoituksenmukaisempi eli järkevämpi. Uskoisin, että monet vanhat ihmiset olisivat myös täysin valmiita luontevaan lähtöön, jos ja kun sen vaihtoehtona on eläminen vaipoilla varustettuna pakettina jonkun laitoksen dementiaosastolla. Vahva dementoituminen lieneekin ihmisen sisäinen vastalause moiselle elämälle . Juhani Melanen kirjoitti aiheesta (ESS 11.07) otsikolla Varmista hoitotestamenttisi ja elinsiirtolupasi . Säilytin sen, koska se oli niin viisasta tekstiä. Melanen kertoo keskustelleensa useiden lääkäreiden kanssa ilmeisesti lähinnä saattovaiheen hoidosta, jolloin hätääntyneet omaiset vaativat kaikki mahdolliset hoidot ja painostavat lääkäreitä täysin epärealistisiin toimenpiteisiin . Vanhat ihmiset lienevätkin yleisesti valmiimpia hyväksymään kuoleman kuin omaiset, joilla on luonnollisesti vielä toisenlainen käsitys elämän tarkoituksesta ja tarkoituksenmukaisuudesta. Melanen kertoo myös haastattelemansa lääkärin ilmoittaneen, ettei hän halua elämänsä pitkittämiseksi ei hengityslaitetta, ei syöttöletkua, ei tiputusta, ei antibiootteja, ei elvytystä, ei nestehoitoa, ei verensiirtoja, ei dialyysejä, ei liuotushoitoja, ei rokotuksia infektioita vastaan ja mikä ihmeellisintä ei sairaalaa . On siis syytä kirjoittaa valmiiksi hoitotahto, jotta omaisetkin voivat rauhassa hyväksyä tapahtuneen eikä syyttää lääkäreitä hoitovirheestä . Suhtautuminen kuolemaan ja kuolemiseen on luonnollisesti täysin henkilökohtainen asia. Kaikkihan me haluaisimme olla nuoria ja nättejä ja fiksuja ja filmaattisia, mutta ennen kaikkea terveitä ja aikaansaavia. Ikäätyminen merkitsee kuitenkin siirtymistä lähemmäs elämänkaaren loppupäätä kaikkine kremppoineen.

Omassa tahdossamme on korkeintaan jonkinlaisen laadun ylläpitämisen yrittäminen. En minäkään hampaat irvessä kierrä Pikku-Vesijärveä sauvalenkillä pitkittääkseni elämääni, vaan pitääkseni yllä liikuntakykyä niinkauan kuin henki pihisee. Itsekunnioitus säilyy niin kauan kuin itse pystyy hoitamaan asiansa. Aivot tosin alkavat jo pehmetä...

Ulla Puolanne